6: Hienoa itsenäisyyspäivää!
Riemukasta itsenäisyyspäivää! Tämä päivä tuntuu vuosi vuodelta tärkeämmältä. Uutisia lukiessaan ja maailman hälinää seuratessaan kiitollisuus omasta, vapaasta, rauhan maasta vain lisääntyy entisestään.
Itsenäisyyspäivään liittyy vahvoja perinteitä ja mieleni kulkee aina mummini matkassa evakkoretkillä. Kahdesti hän joutui jättämään kotinsa Karjalaan, pakkaamaan vartissa omaisuutensa ja lapset matkaan. Olohuoneeni nurkassa on se rottinkikori, johon mummi kaiken pakkasi. Tarina kertoo, että päälimmäiseksi nostettiin vielä puurokattila hellalta. Sekin minulla on tallessa. Kaikkea tätä ja erityisesti lasten antamista sotalapsiksi Ruotsiin en pysty kivuitta ja itkuitta ajattelemaan. Mutta olen myös kiitollinen siitä, että mummi kertoi kaikki ne tarinat. Varsinkin nyt, kun minulla on omia lapsia, en käsitä, miten sellaisesta selviää tavalliseen arkeen ja säilyy niin ihanana kuin mummini säilyi. Varmasti se haavansa jätti, niistä emme ehtineet vain puhumaan.
Isovanhempieni ja sukuni kunniaksi meillä syödään aina itsenäisyyspäivänä karjalanpaistia ja karjalanpiirakoita. Lisäksi perinteisiin kuuluu partiolaisten soihtukulkueen seuraaminen ja linnan juhlat. Tänään on syytä juhlaan!
Kommentit
Lähetä kommentti