Nyhtölammas

Kuten jo aiemmin kerroin ostin ystävältäni hyvää lampaanlihaa. Yritän nyt muistaa kuvata ja laittaa tänne ainakin suurimman osan siitä valmistamistani ruoista. Seuraava resepti oli aivan ihana ja se löytyy Kaikki äitini reseptit-blogista. Itse pidin viulua seitsemisen tuntia uunissa ja pari tuntia foliossa. Jätin granaattiomenan pois, koska sitä ei meillä ollut, varmasti sopisi hyvin. Mutta ihan pelkällä suolalla ja tuoreella mintulla tuli myös todella hyvää.






Ja kuten reseptissä luvataan, liha todella irtosi luista vaivattomasti pelkällä kahdella haarukalla riipien.

Meillä tätä syötiin pitaleipien, tsatsikin ja ataman-kastikkeen kera. Lisäkkeenä salaattia, kurkkua ja kirsikkatomaatteja.

Pitaleipiin löytyy monia eri reseptejä. Ne on helppo ja nopea tehdä itse. Esim. Kinuskikissan sivuilta löytyy hyvä ohje. Mulle kelpaisi kyllä ne kaupan valmiitkin, koska aina ei ole mahdollisuutta tai jaksamista panostaa ruoan joka osa-alueeseen samalla tavalla, mutta ainakin täältä Heinolasta valmiiden pitaleipien löytäminen vaikutti hankalalta. Ehkä niitä ei mene täällä tarpeeksi kaupaksi. Tsatsikin ohjeen julkaisinkin jo aiemman lammasreseptin ohessa.

Ataman-kastike on meidän perheen yksi kestosuosikeista. Kesällä se sopii kaiken grillattavan, lihojen ja kasvisten, kanssa. Muulloin se sopii oikeastaan minkä tahansa ruoan kylkeen, mutta erityisen hyvin paistetun lihan kanssa sekä hampurilaisten tai hodareitten väliin. Vähän tämä vaatii aikaa, mutta on sen arvoista. Kaikkien kannattaa ottaa kastiketta, koska valkosipulin tuoksu yhdistää vielä seuraavanakin päivänä...

Ataman-kastike


2 punaista kaltattua paprikaa
1 suolakurkku
2 valkosipulin kynttä
120 g smetanaa
1 tl savupaprikaa
1 tl suolaa
½ tl mustapippurirouhetta

Sekoita kaikki raaka-aineet monitoimikoneessa tai korkeassa kulhossa sauvasekoittimella. 
Anna makujen tasaantua jääkaapissa kannellisessa rasiassa. 

Paprikan kalttaaminen eli kuoriminen

Halkaise paprikat ja poista siemenet ja kannat. Paahda paprikoihin mustaläikikäs pinta joko uunissa tai grillissä. Uunissa 250 asteessa pellillä ilman leivinpaperia. Nosta paprikat kulhoon ja peitä se joko lautasella tai kelmulla. Anna jäähtyä niin kauan, että voit käsitellä paprikoita. Vedä kuori pois, se irtoaa helposti, kun kuori on vetäytynyt rypyille. Kuorittu paprika sopii usein niillekin, joille paprika yleensä aiheuttaa närästystä.

Kommentit

Suositut tekstit