Pirteyttä pakkasesta

Aamulla herätessäni mittari näytti -28 C. Myönnän, että ideaalipakkanen pyörii siinä -5 ja -10 välillä talvenrakastajallakin, mutta oma hohtonsa on näissä kovissakin pakkaspäivissä. Sitä paitsi näistä pitää yrittää heti nauttia, sillä seuraavana päivänä voi olla jo ihan eri tilanne. Ja se sellainen kylmämärkäplusmiinuspelkkääjäätäjaliukkautta-keli ei ole mistään kotoisin. 

Puoliltapäivin lähdimme tyttöjen kanssa rantakävelylle. Hullaannuimme jään päälle laskeutuneista höyhenistä. Tai perhosista. Kuka näkee mitäkin. 

Ja mielettömästä auringosta.

Kävelimme myös kohtaan, jossa joki virtaa niin kovasti, että se ei ole vielä kokonaan jäässä. Kuva ei tee oikeutta ihmeelliselle sadunhohtoiselle maisemalle, jossa jään keskeltä vedestä nousee höyryä, jonka läpi aurinko paistaa. Luonnossa on niin valtavasti kirkkautta ja sävyjä, ettei voinut kuin hymyillä ja huokailla. Rakastan sitä, että lapseni osaavat hurmioitua samoista asioista.

Takaisin kävelimme pikkupolkuja ja jäitä pitkin. Näimme kuin kivipoluksi jäätyneitä jäälauttoja, jäähän taipuneita puiden oksia ja paljon eläinten jälkiä. Jätimme myös omat jälkemme.

Ihana pakkaspäivä. Huikaiseva ilma. Täytyy silti myöntää, että kun koti näkyi tien päässä ja piipusta tuprutti savua, tuntui lämpimältä ajatukselta päästä sinne, missä takkatuli loimuaa.