Onnellista adventtiaikaa!

Eilen sytytettiin ensimmäinen adventtikynttilä, toivon kynttilä. Olin ajatellut toivottaa teille kaikille rauhallista ja onnellista adventtiaikaa jo eilen, mutta hyvästä aikeesta huolimatta siihen kellonlyömään, kun olisin rauhassa koneelle päässyt, uni vei jo voiton. Kai sitä voi vielä tänäänkin toivotella! Eihän sitäpaitsi ole vielä edes joulukuu, joten tällaiselle viimetippaihmiselle jouluun tuntuu olevan vielä piiitkä aika. Niin paljon kun joulunajasta nautinkin, olen ollut tänä vuonna jotenkin kohmeessa. Aiemmin olen laittanut kaikki jouluvalot viimeistään ensimmäisenä adventtina, nyt puolet on vielä kaapissa. Pimeä aika ei ahdista, mutta väsyttävän se tuntuu. Unta pitää saada vähintään tunti, mieluummin kaksi, enemmän kuin kesällä. Toisinaan haluaisin olla kuin pieni muumi, joka käpertyy talviunille. Mutta sitten missaisin tän joulun. Joten ei. Tai sitten mä alan vihdoin päästä jyvälle tästä olemisen syvimmästä olemuksesta. Joulu tulee, vaikka valot olisivat edelleen kaapissa. Ja tärkeintä ei ole se, miltä näyttää, vaan se miltä tuntuu ja mitä pystyy antamaan ympärilleen. Yhteinen aika on tärkeintä ja parasta. Niinpä mä kävin eilen ensin ihanan ystävän kanssa pitkällä pakkaskävelyllä ja sitten illalla kotona syötiin porukalla suolasia ja makeita torttuja, juotiin glögiä kynttilänvalossa ja jätettiin jouluhösääminen siltä illalta sikseen. Vielä ehtii.

Jos nauttii väkertämisestä, kannattaa väkertää ja jos nauttii tunnelmoinnista sohvalla, kannattaa levyttää siinä. Mä tarvin sopivasti molempia.

Suolaisissa tortuissa oli toisissa kanttarelleja, salamia ja ripaus juustoraastetta, toisissa aurinkokuivattuja tomaatteja ja vuohenjuustoa. Ja makeissa tietysti vadelmamarmeladia ja valkosuklaata. Kaupan taikinasta valmistuu tosi vikkelästi. Ja sitäkin vikkelämmin, mitä useampi lapsi haluaa aina osallistua leipomiseen.

Omannäköistä joulua ja valoisaa tunnelmaa kaikille!