Välipäivien välitilaelämää

Meillä on nyt näyttänyt koko viikon tältä. Joulutunnelmaa himppasen lätistää joka paikkaan levinneet tavarat, legot ja paketit. Niitä ei saa siivota poiskaan, koska jos tautinen jaksaa hetkeksi nousta, pitää kaiken uuden ja ihanan olla heti lähellä. Pitkään kun ei jaksa olla pystyssä.



Köllötellessä voi vaikka kasvattaa maailman komeimman takun :)


Kuopukselle nousi jouluaattona kova kuume ja on ollut sairaana siitä asti. Kaksi muutakin lasta olivat kuumeessa, mutta heille tauti ei äitynyt niin kovaksi. Mies tipahti taudin kouriin keskiviikkona. Itse olen toistaiseksi pystyssä ja kova aikomus on pysyäkin. Rohdoista ei ainakaan ole pulaa, koska sain rakkaalta ystävältäni kaikkea mahdollista inkivääristä joululahjaksi. Hehkutan aina tästä aiheesta ja joko hän on saanut tarpeekseen jutuistani ja nyt pitäis älytä olla hetki hiljaa, tai sitten hän on vaan ottanut makuni kovin tosissaan. Aattona paketin avatessani nauratti älyttömästi. Ihana lahja.


Sairastuvassa hiipiessäni olen ihaillut muitakin lahjoja ja ajatellut paljon kaikkia rakkaita ympärilläni. En saa pidettyä ollenkaan niin paljon yhteyttä ystäviin ja sukulaisiin, kuin haluaisin. On kuitenkin onnellista, että on niin monta rakasta ihmistä elämässä. Rakasta ja monin tavoin taitavaa. Tässä pari taidonnäytettä. Näistä tulee niin hyvä mieli.



Mutta ennen kaikkea olen ajatellut sitä, että vaikka kuinka kurjaa onkin sairastaa ja käyttää loma ihan eri tavalla kuin oli aikomus, niin lopulta olemme kuitenkin todella onnekkaita. Meillä sairastetaan harvoin ja flunssasta paranee. Toisilla kipu, särky, huoli, vaiva ja pelko ovat jatkuvaa arkea. Pitää muistaa nauttia näistäkin päivistä ja ajatella, että ehdittiin ainakin katsoa kaikki leffat, joita on jemmattu pitkään (ja pari muutakin...).

Kommentit

Suositut tekstit