Kissarakkautta

Elokuun lopussa meille muuttivat Kaneli ja Sokeri. Sokeri on kissoista vaaleampi, Kanelilla on kuin pieni kanelitäplä korvien välissä. Ihan mahtavat tyypit, juuri oikeat kissat meille. Tykkäävät olla paljon sylissä ja hellittävinä, silti kovasti on menoa ja vauhtia, vähän kuritontakin välillä. Vähän niinkuin ihmisenkin elämä. 

Kovasti ovat kuukauden aikana kasvaneet ja molempien omat luonteet tulleet koko ajan selvemmin esille. Kaneli on rauhallisempi, Sokeri meneväisempi. Molemmat istuvat usein ikkunalla katselemassa ohikulkijoita. Erityisen kiinnostava on pihan orava, jota varsinkin Sokeri vaanii naksuen nenä kiinni lasissa. 

Vaikka olimme kaikki jo samantien ihan myytyjä näille mussukoille, on rakkaus niitä kohtaan myös kasvanut koko ajan. Eräänä rauhallisena aamuna join kahvia sängyssä köllötellen, molemmat kissat päälläni/vieressäni nukkuen. Mieleen nousi ehkä ihan hassukin ajatus: miten me ollaan koskaan osattu elää ilman näitä ihanuuksia?